Stantonin teorian mukaan tuloillaan oleva migreenikohtaus on mahdollista estää ja päällä olevakin keskeyttää, jos keksii, mikä puute keholla on. Oma kokemukseni on, että näin todella on, mutta minulla kesti reilusti yli vuosi päästä tilanteeseen, jossa tiesin aina 100 %:sti mikä puute kehollani oli. Oman kehon tarjoamien signaalien opettelun kanssa kannattaakin olla kärsivällinen eikä lannistua, jos aina ei onnistu.
Pyrin tässä kirjoituksessa antamaan jotain vinkkejä siihen, miten kehon tarpeita voi yrittää tunnistaa. Vinkit perustuvat Angela Stantonin kirjaan1 sekä omiin kokemuksiini.
Yleisemmin kyseessä on joko natriumin tai kaliumin puute suhteessa toiseen. Kyse voi olla myös magnesiumin puutteesta, veden puutteesta tai kaikkien näiden yhdistelmästä. Useat migreenilääkärit suosittavat migreenikoille päivittäistä magnesiumlisää (400–600 mg/vrk)2,3,4,5, ja oma kokemukseni on, että kunhan sen vain on muistanut ottaa, magnesiumin puutteesta ei ole kyse. Magnesium aktivoi hermostoa, joten jos siitä ei ole puutetta, sen ottaminen oireiden alkaessa voi kääntyä itseään vastaan. Sen sijaan, jos magnesiumia ei ole syönyt lisäravinteena tai ruokavalio on hyvin hiilihydraattipitoinen (hiilihydraatit vähentävät kehon magnesiumvarastoja6), voi sen ottamisesta olla hyötyä. Myös tutkimusnäyttö puoltaa magnesiumin käyttöä kohtaushoidossa (kts. aikaisempi kirjoitukseni magnesiumista). Tutkimuksissa on käytetty noin 1000 mg annosta, usein suonen sisäisenä. Tablettina tällainen määrä laittaa kuitenkin oman kokemukseni mukaan vatsan sekaisin.
Oma kokemukseni on myös, että harvemmin kyse on pelkän veden puutteesta, sillä usein migreenikot muistavat juoda vettä oireiden alkaessa, mutta se voi olla osatekijä. Veden imeytyminen edellyttää natriumia ja olen käsityksessä, että moni jakaa kokemuksen, että migreenikohtauksen alkuun liittyy janon tunne, mutta myös lisääntynyt virtsaaminen. Juotu vesi ei siis pysy kehossa. Oman kokemukseni mukaan veden puute syntyy lähinnä tilanteessa, jossa kuitujen saanti ravinnosta on huomattavan suurta ja vettä on tullut juotua hieman huonosti. Kuitu laajenee suolistossa ja imee itseensä vettä, mikä voi kuivattaa muuta kehoa, jos vettä ei ole riittävästi saatavilla7.
Yleisemmin migreenikohtauksen alkaessa kyse on siis joko natriumin tai kaliumin puutteesta. Näiden osalta haasteellista on se, että kyse on aina toisen puutteesta suhteessa toiseen. Tällöin tilanteen saa korjattua vain keksimällä kummasta on puutetta, sillä molempien ottaminen ei muuta tilannetta. Puutetta voi olla myös molemmista, mutta oman kokemukseni mukaan toisen puute suhteessa toiseen on lähes aina suurempi.
Suolatesti
Angela Stantonin kirjassaan neuvoma ensisijainen testi on nk. suolatesti, jossa pienellä määrällä suolaa pyritään hakemaan sitä, onko kyseessä natriumin vai kaliumin puute. Olen tehnyt tästä aikaisemmin oman postauksenkin. Käytännössä testin aikana tarkkaillaan omaa olotilaa: käykö niin, että oireet tuntuvat pahenevan vai kenties niin, että tunnet rutinaa korvissa, helpotusta oireissa tai ajatus harhautuu hetkeksi johonkin muuhun kuin oireisiin. Ensimmäisessä tapauksessa keholla on kaliumin puute ja jälkimmäisessä natriumin puute.
Testin tulosten perusteella keholle annetaan joko natriumia tai kaliumia. Varsinkin alkuvaiheessa on hyvä pysyä noin 300 mg kerta-annoksessa ja tarkkailla sen vaikutusta. Myöhemmin voi huomata, että oma keho tarvitsee suurempia määriä ja ottaa ne suoraan. Esimerkiksi oma pitkäaikainen taistelukumppanini oli pitkäkestoisen ja raskaan liikunnan (yli 2 h ja syke pääosin yli 70 % maksimista) jälkeinen kaliumpuutos, joka vaatii hieman kerrasta riippuen 1000–2000 mg korjautuakseen.
Silmätesti
Hyvin monella tuloillaan oleva migreenikohtaus muuttaa toisen silmän kokoa. Tämä ohje ei ole täysin yleispätevä, mutta se tuntuu toimivan todella monella monilla. Tämän keksiminen voi ottaa hetken ja Stanton neuvoo kirjassaan1, että päivittäisten selfieiden ottaminen aamuisin voi auttaa hahmottamaan omien silmien kokoa ja sitä, tuleeko toiseen niistä muutoksia. Jokainen meistä on katsellut itseään koko ikänsä peilistä, joten alkuun kokoeroa voi olla hankala nähdä. Yleisperiaate on, että jos kokoa muuttava silmä on suurempi kuin toinen, kyseessä on kaliumin puute ja toisin päin.
Sormus indikaattorina
Tämä ei ole menetelmän mukainen virallinen ohje, mutta jaan sen siltä varalta, että jonkun keho käyttäytyy samoin kun omani. Olen keskustellut tästä Angelan kanssa ja tavassa, miten kehoni toimii, on jotain hieman epätavallista. Käytännössä aina kun kehollani on natriumvaje, sormeni turpoavat niin, ettei käyttämäni sormus meinaa liikkua mihinkään. Vastaavasti, jos kehollani on kaliumvaje, sormus pyörii ympyrää ja meinaa tippua. Huomasin näin käyvän noin yhdeksän kuukauden kohdalla menetelmän aloittamisen jälkeen ja tosiaan tiedän, ettei tämä toimi kaikilla näin. Stantonin kirjan1 mukaan turvonneet sormet voivat olla merkki myös kaliumin puutteesta, jota tätä ei kannata soveltaa suoraan, vaan tarkkailla miten oma keho käyttäytyy. Osalla sormet eivät välttämättä turpoa ollenkaan migreenin esioireena.
Tunnista triggeri, keksi suunta
Olen kirjoittanut aikaisemmin kuusiosaisen postaussarjan migreenitriggereistä. Jos pystyt sanomaan, miksi kohtaus alkoi, pystyt todennäköisesti löytämään oikean suunnan. Aistiärsykkeet (esim. valot, hajut jne.) ovat tyypillisimmin natriumin puutetta, samoin oman kokemukseni mukaan stressaavat tilanteet. Fyysinen rasitus kallistuu minulla useimmiten natriumiin, mutta todella rankka ja pitkäkestoinen liikunta vaatii minulla kaliumia noin 3–4 h suorituksen jälkeen. Myös esim. sauna, palju ja hieronta poistavat kehosta yleisemmin vettä ja natriumia, jolloin kannattaa ottaa suolavettä. Jos ilmanpaineen vaihtelut ovat triggeri, ilmanpaineen laskiessa natriumin tarve lisääntyy ja ilmanpaineen noustessa taas kaliumin tarve lisääntyy. Jos kyse on kuukautisiin liittyvästä migreenistä, täytyy itse tunnistaa kumpaan suuntaan oma keho epätasapainoa vie. Selkeä painon nousu kuukautisten aikaan tai hieman ennen niiden alkua viittaa kaliumin puutteen suuntaan.
Jos kyse on ravinnon kautta syntyneestä tasapainosta, tilanne on hieman kinkkisempi ja vaatii pidempiaikaista opettelua.
Kirjaa syömäsi ruoat ylös
Tämä on työlästä, tiedän. Jos tätä jaksaa tehdä edes muutaman viikon, niin aika nopeasti alkaa nähdä, että missä ruoka-aineissa on minkäkin verran natriumia ja missä kaliumia. Tällöin jos joutuu olosuhteiden pakosta syömään esimerkiksi ravintolassa ja sen jälkeen tulee esioireita, on mahdollista arvata, kumpaan suuntaan tasapaino on järkkynyt, ja korjata tilanne.
Runsas hiilihydraattimäärä poistaa natriumia. Prosessoimaton liha ja kala sekä kasvikset sisältävät suhteessa enemmän kaliumia. Erityisesti punainen liha imeytyy kehossa hitaasti ja oma kokemuksen on, että jos sitä ei ole suolattu riittävästi, liian vähäisen natriumin vaikutukset alkavat näkyä noin 3–4 tunnin kuluttua. Sen sijaan einesruoat ja prosessoidut tuotteet ovat lähes poikkeuksessa hyvin natriumopitoisia. Hyvä lähde tutkia eri ruoka-aineiden natrium- ja kaliumpitoisuuksia on THL:n ylläpitämä Fineli.
Muut kehon antamat merkit
Samalla tavalla kuin minulla sormien turpoaminen kertoo suuntaa, sinulla voi olla jokin muu asia, joka kertoo, kumman puutteesta on kyse. Kannattaa tarkkailla muutoksia erityisesti kasvoissa sekä kehon eri osien turvotuksia ja niiden muutoksia.
Pidä päiväkirjaa edellisistä kerroista
Minua auttoi omassa prosessissa paljon se, että aina kun minulle tuli oireita, kirjasin ylös mitä olin tehnyt ja syönyt edellisinä päivinä. Alkuun tarkistin myös ilmanpaineen, koska en ollut varma onko se minulle triggeri (ei ole). Yleensä minulla oli jonkinlainen epäilys siitä, mistä asia voisi johtua, mutta joskus epäilyjä oli useampi. Kirjasin myös ylös kehon antamia merkkejä (turvotus, silmien koko) sekä sen, kumpaa puute lopulta oli. Näin sain varmuutta siihen, että kumman puutteesta oli kyse ja vähitellen opin jo ennakoimaan tilanteita niin, että ensimmäiset oireet eivät ehtineet edes alkaa. Sovellan itse Stantonin menetelmää niin, että en ole luopunut esimerkiksi (korkeatehoisesta) urheilusta, hieronnassa käymisestä tai saunomisesta, vaan pyrin korjaamaan epätasapainon ennen kuin se alkaa synnyttää oireita. Helpommalla tietenkin pääsee, jos itselle selkeitä triggereitä välttelee, mutta itse olen kokenut palkitsevana tunnistaa oman kehon elektrolyyttitarpeet eri tilanteisiin.
Jos sinulla on joku oma tapa tunnistaa, että kummasta on puutetta, jaa kokemuksesi ihmeessä kommenteissa!
Lähteet:
1 Angela A. Stanton. 2017. Fighting the migraine epidemic: Complete guide how to treat & prevent migraines without medications. CreateSpace Independent Publishing Platfrom. ISBN-13: 9781546976370.
2 Carolyn Bernstein & Elaine McArdle. 2008. The migraine brain: your breakthrough guide to fewer headaches, better health. Free Press. 1. painos.
3 Josh Turknett & Jenny Turknett. 2013. The migraine miracle: a sugar-free, gluten-free, ancestral diet to reduce inflammation and relieve your headache for good. New Harbinger Publications, Inc.
4 Alexander Mauskop. 2021. The end of migraines – 150 ways to stop your pain. New York Head-ache Center. ISBN: 978-7362868-0-7.
5 Katy Munro. 2021. Managing your migraine. Penguin life experts. ISBN: 978-0-241-51428-3
6 Clemens, Zsófia. 2017. The paleolithic ketogenic diet may ensure adequate serum magnesium levels. Journal of evolution and health. Saatavissa: https://escholarship.org/uc/item/7fh8h2vs
7 Mayo Clinic. 2022. Dietary fiber: Essential for a healthy diet. Saatavissa: https://www.mayoclinic.org/healthy-lifestyle/nutrition-and-healthy-eating/in-depth/fiber/art-20043983. Viitattu: 6.5.2022.
Miten mahtaisi toimia urheilujuoma, joka sisältää natriumia, kaliumia ja sokeria.
Hei, yleensä näissä on natriumia enemmän kuin kaliumia, joten teoriassa jos epätasapaino on natriumin puutetta, niin silloin toimii. Sokeri voi kuitenkin kumota kaikki hyödyt: isolla osalla migreenikoista on normaalista poikkeava sokeriaineenvaihdunta (olen kirjoittanut tästä otsikolla glukoosiyliherkkyys), mikä käytännössä johtaa siihen, että sokeri poistaa migreenikoilla huomattavan määrän natriumia ja vettä kehosta. Tällöin lopputulos ei välttämättä ole toivottu.