Natrium migreenin hoidossa

Huomioithan, että tämän artikkelikatsauksen on kirjoittanut täysin maallikko ja mitkään tekstissä annetut suositukset eivät ole minun suosituksiani, vaan olen merkinnyt niihin lähteet. Toivon, että tarkastelet näitä lähteitä kriittisesti ja pohdit itse tai kysyt lääkäriltäsi ovatko ne uskottavia. Lisäksi olen kertonut omista kokemuksistani, mutta suhtauduthan niihin kuten täytyykin: yhden ihmisen subjektiivisiin kokemuksiin, joista ei voi tehdä yleistyksiä. Jos sinulla on pitkäaikaissairauksia tai säännöllinen lääkitys, täytyy ristivaikutusten riski aina varmistaa lääkäriltä tai muusta luotettavasti lähteestä, kuten lääkkeiden tuoteselosteesta tai apteekista.

Natrium – tuo kivennäisaine, joka yhdistyessään klooriin muodostaa ruokasuolaa ja yhdistyessään bikarbonaattiin ruokasoodaa. Olen kirjoittanut natriumista aikaisemmin suolatesti-postauksen yhteydessä, minkä lisäksi sivusin sitä kirjoituksessa hermosolujen viestinnästä: natriumin ja kaliumin liikkuminen solun sisä- ja ulkopuolen välillä muodostaa hermoimpulssin. Tämä on toinen kahdesta keskeisestä vaiheesta, jolla viestit aivoissa ja muussa hermostossa välittyvät.

Tässä kirjoituksessa käsittelen natriumia yksinään tarkemmin. Natriumin ja migreenin välistä yhteyttä on tutkittu vain vähän, ja aihe kaipaisi mielestäni enemmän ja laadukkaampaa tutkimusta. Halusin kuitenkin nostaa natriumin omaksi postauksekseen, koska se on hoitokeinoista/ruokavaliomuutoksista yksi eniten minua auttanut tekijä (toinen on ollut sokerin minimoiminen). Toki oma hoitofilosofiani on hyvin kokonaisvaltainen enkä usko yhden teon tai tuotteen ihmeisiin, mutta pystyn silti tunnistamaan natriumin yhdeksi oman hoitoni tärkeistä tukijaloista.

Mitä enemmän ruokavaliossa suolaa, sitä vähemmän migreenikohtauksia?

Tunnettu migreenilääkäri Alexander Mauskop¹ suosittaa vuonna 2021 julkaistussa kirjassaan kaikkia migreenikkoja, joilla on vähintään normaali verenpaine, lisäämään huoletta suolaa ruokavalioonsa. Toinen migreenikirjailija, joka puhuu suolan puolesta, on Angela Stanton, joka uskoo natriumin ja kaliumin keskinäisen tasapainon olevan keskeisessä roolissa migreenin synnyssä².

Mauskopin keskeisin peruste suositukselleen on vuonna 2016 julkaistu tutkimus³, jossa verrattiin yli 8 000 yhdysvaltalaisen migreenikon suolankulutusta vuosina 1999–2014. Tiedot saatiin Yhdysvaltain kansallisen terveys- ja ravintokyselyn tuloksista ja ne perustuivat osallistujien antamiin vastauksiin. Tämän tutkimuksen mukaan suolan (eli natriumin pääasiallisen lähteen ravinnossa) ja migreenin välillä on käänteinen riippuvuus: mitä enemmän ruokavalio sisälsi suolaa, sitä vähemmän henkilöllä oli migreenikohtauksia. Ilmeisesti muita tutkimuksia natriumista ja migreenistä ei ole. Omaa hakuani haittasi hieman se, että joidenkin triptaanien nimessä käytetään natriumin englanninkielistä nimeä sodium, jolloin lääketieteellisen tutkimuksen tietokanta PubMed antaa sanaparille ”migraine sodium” huomattavan määrän tuloksia.

Suola ja verenpaine

Mauskop tosiaan mainitsee, että hänen suosituksensa koskee vain migreenikkoja, joilla on vähintään normaali verenpaine¹. Tyypillisestihän migreenikoilla on alhainen verenpaine⁴, joten tätä suositusta pystynee halutessaan hyödyntämään suurin osa migreenikoista.

Natriumista ja erityisesti ohjeesta lisätä sitä on kuitenkin hankala kirjoittaa ilman verenpaineesta puhumista. Minäkin hankin itselleni verenpainemittarin, kun huomasin, että natriumin lisääminen ruokavalioon todella helpotti oloani. Samoihin aikoihin sain useamman kohtauksen pysäytettyä migreenin suolatestin avulla, joten olin hieman haluton palaamaan kipuihin ja halusin nähdä, mitä verenpaineelleni tapahtuisi, jos jatkaisin suolan syöntiä korkeammalla tasolla.

Ohje vähentää suolaa ruokavaliossa perustuu hypoteesiin sen verenpainetta nostavasta vaikutuksesta⁵. Jos siis verenpaineeni ei nousisi suolan lisäyksen myötä, järkeilin, että tällöin mitään syytä olla huolissaan terveydestäni (tämän osalta) ei olisi. Ehkä hieman hämmästyksekseni, verenpaineelleni ei tosiaan tapahtunut yhtään mitään, vaikka nostin suolan määrää ruokavaliossani noin kahteen teelusikkaan päivässä. Tämä on noin kaksinkertaisesti Suomessa olevaa saantisuositukseen nähden⁶. Sekä ylä- että alapaineeni ovat siis pysyneet WHO:n määrittelemällä optimialueella koko sen ajan, kun olen tietoisesti syönyt enemmän suolaa. Olen tietysti asiasta hyvin iloinen, mutta samalla halusin selvittää, mistä se voisi johtua. Törmäsin asiaa tutkiessani James DiNicolantonion kirjaan The Salt Fix⁵. Suositan kirjaa kaikille, joita asia kiinnostaa enemmän. Sen voi tilata esimerkiksi Adlibriksestä.

James DiNicolantonio on farmasian tohtori ja kardiologian tutkija, joka on julkaissut yli 200 tieteellistä artikkelia lääketieteellisissä julkaisuissa. Hän toimii avustavana päätoimittajana (engl. associate editor) tieteellisessä julkaisussa BMJ Open Heart, minkä lisäksi hän on useamman tieteellisen julkaisun neuvontalautakunnassa (engl. editorial advisory board), mukaan lukien Progress in Cardiovascular Diseases, Journal of Insulin Resistance sekä International Journal of Clinical Pharmacology and Toxicology. En osaa arvioida näiden julkaisujen tieteellistä arvostusta, mutta on DiNicolantonio sentään paljon enemmän kuin vain oman elämänsä YouTube-tutkija.

Kirjassaan DiNicolantonio käy läpi suolatutkimuksen historiaa. Kirjassa on lähdeviitteet yli 600 lähteeseen, joista useat ovat tieteellisiä julkaisuja. Hypoteesi suolan verenpainetta nostavasta vaikutuksesta (nk. suolahypoteesi) esitettiin 1900-luvun ensimmäisinä vuosina, mutta kun muutama vuosi myöhemmin vähäsuolaista ruokavaliota testattiin korkean verenpaineen hoidossa, tieteellistä näyttöä sen hyödyistä ei saatu. Suolahypoteesi perustuu siihen, että natrium sitoo kehossa itseensä nestettä ja tämä nestemäärän lisääntyminen johtaa verenpaineen nousuun. DiNicolantonio argumentoi, että hypoteesi jättää huomiotta kehon säätelymekanismit, kuten munuaiset, jotka imeyttävät natriumia takaisin, jos sitä tarvitaan, ja poistavat sitä virtsaan, jos sitä ei tarvita.

1920-luvulla suola nousi ravintokeskusteluun uudestaan, mutta vuosikymmenen lopulla tehty tutkimus osoitti jälleen, että vähäsuolainen ruokavalio (alle 1 g suolaa/vrk eli vajaa maustemitta) oli tehoton hoitokeino noin 75 %:lla tutkimukseen osallistuneista. 1930-luvulla ja 1940-luvun alkupuolella vähäsuolainen ruokavalio menettikin suosiotaan korkean verenpaineen hoidossa.

1940-luvun loppupuolella suola nousi uudestaan keskusteluun nk. riisi-dieetin myötä. Riisi-dieetti oli vähäsuolainen, mutta se rajoitti myös lukemattomien muiden aineiden saantia. Sillä saatiin apua korkeaan verenpaineeseen noin kahdella kolmesta tutkittavasta ja tutkijat esittivät sen johtuvan juuri vähäsuolaisuudesta. Kriitikot taas esittivät, että vaikutukset johtuivat pikemminkin painonpudotuksesta, joka dieetistä seurasi.

Vuonna 1974 Yhdysvaltojen Ruoka- ja ravintolautakunta (engl. The Food and Nutrition Board) ilmaisi, että tutkimusnäyttö suolaisen ruokavalion verenpainetta nostavasta vaikutuksesta ihmisillä, joilla on lähtötilanteessa normaali verenpaine, on todella heikkoa. 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alkupuolella tiedeyhteisössä julkaistiin useita kirjoituksia, joissa esitettiin argumentteja ja teorioita sekä suolahypoteesin puolesta että sitä vastaan. Vuonna 1981 japanilainen tutkimus osoitti, että ruokavalion natriumin määrällä ei ollut suoraa vaikutusta verenpaineeseen, vaan natriumin ja kaliumin suhde oli keskeisessä roolissa. Jos natriumia saatiin yli kuusinkertainen määrä kaliumiin verrattuna, verenpaine nousi. Jos taas natriumin ja kaliumin suhde oli tätä pienempi, natriumin absoluuttisella määrällä ei ollut vaikutusta verenpaineeseen.

Vuonna 1988 julkaistu Intersalt-tutkimus väitti löytäneensä vahvan korrelaation suolan ja korkean verenpaineen välille. Tutkimusta on myöhemmin kritisoitu puutteellisesta tilastollisesta analyysista ja uudemmat analyysit tutkimustuloksista eivät ole pystyneet osoittamaan korrelaatiota. Vuonna 1998 satunnaisotostutkimuksista tehty meta-analyysi löysi suolan rajoittamisen aiheuttavan hyvin minimaalisen verenpaineen laskun, mutta samalla LDL, kokonaiskolestroli, noradrenaliini, reniini ja aldosteroni nousivat, mistä johtuen tutkijat eivät nähneet perusteita suositella suolan kulutuksen vähentämistä. Vuonna 2001 julkaistun DASH-tutkimuksen mukaan suolan vähentämisestä ei ollut mitään hyötyä niille, joilla oli vähintään normaali verenpaine, mutta suolan vähentäminen johti sekä LDL:n että kokonaiskolestrolin ja LDL-suhteen huonompiin arvoihin. Vuonna 2014 julkaistiin Cochrane meta-analyysi, jonka mukaan alhaisen suolan ruokavaliot eivät vähennä ollenkaan sydän- ja verisuonitauteihin kuolleisuutta. Vuonna 2016 julkaistun neljän tutkimuksen yhteisanalyysin tuloksena todettiin jopa, että alhaisen suolan ruokavaliot lisäsivät sydän- ja verisuonitautien ja -kuolleisuuden riskiä ihmisillä, joilla ei ole korkea verenpaine. DiNicolantonion mukaan vuosikymmenien ajan tehty tutkimus osoittaakin, että noin 80 %:lla ihmisistä suolan määrällä ja verenpaineella ei ole mitään keskinäistä korrelaatiota ja lopuilla 20 % voidaan saada pienehköjä vaikutuksia suolan määrää rajoittamalla.

Kirjassa on mainittu huomattava määrä muitakin tutkimuksia ja käsitelty paljon tarkemmin niiden tuloksia sekä tutkimusmetodologiaa kuin ylle tiivistin. Yritinkin nostaa tähän kirjoitukseen omasta mielestäni keskeisiä tuloksia. Kysymyksenä herää tietysti, että mikä sitten nostaa verenpainetta, jos ei suola. DiNicolantonion mukaan sokeri: hän mainitsee kirjassaan huomattavan määrän tutkimustuloksia 1960-luvulta tähän päivään, jotka osoittavat selkeää korrelaatiota sokerin ja korkean verenpaineen välillä. 

Huomioitahan, että minulla ei ole minkäänlaista kykyä arvioida DiNicolantonion väitteiden oikeellisuutta. Yritin tehdä taustatutkimusta, mutta en onnistunut löytämään sellaista kritiikkiä, jossa hänen kokoamaansa tutkimustietoa olisi kritisoitu virheelliseksi yksityiskohdat osoittaen. Tarkistin myös muutaman hänen mainitseman tutkimuksen ja ne olivat olemassa olevia tutkimuksia samoin tuloksin kuin DiNicolantonio ne esitti. Otan kuitenkin mielelläni vastaan kommentteja, jos minulta on jäänyt jotain huomaamatta. Löysin muutamia lehtiartikkeleja, joissa esitetään yleistä kritiikkiä (esim. tämä Guardianin artikkeli), mutta olisin kaivannut tarkempaa analyysia siitä, miksi hänen käyttämänsä tutkimukset ovat kriitikoiden mielestä huonoja tai mitä tutkimuksia hän on mahdollisesti jättänyt huomiotta.

Vaikka yhden ihmisen kokemukset ovat tieteellisesti kovin epäpäteviä, omat havaintoni verenpaineeni käyttäytymisestä tukevat täydellisesti DiNicolantonion ajatuksia. Selkeästi minä kuulun siihen noin 80 %:iin ihmisiä, joilla suolan määrä ei vaikuta verenpaineeseen mitenkään. Tätä asiaa voisivat myös selittää migreenigeenini: 1950-luvulla julkaistun tutkimuksen⁷ mukaan migreenikot poistavat keskimäärin 50 % enemmän natriumia virtsan mukana kuin muut ihmiset.

Paljonko suolaa?

Määristä puhuttaessa on hyvä huomioida, että osa lähteistä puhuu suolan (natriumkloridin) määrästä ja osa pelkän natriumin määrästä. Suolasta noin 40 % on natriumia. Alle olen listannut erilaisia suosituksia ja määriä sekä suolan että natriumin osalta. Lukujen tarkoitus on lähinnä auttaa hahmottamaan omaa natriumin saantia.

• Suomessa olevan suosituksen⁶ mukaan suolaa ei tulisi nauttia enempää kuin 5 grammaa (n. 1 teelusikka) päivässä (natriumia 2 grammaa). Suomessa oleva suositus on sama kuin WHO:n suositus⁸. Miesten keskimääräinen suolansaanti Suomessa on noin 9,5 g/vrk (natriumia 3,8 g) ja naisten noin 7 g/vrk (natriumia 2,8 g)⁶
• DiNicolantonion mukaan suolaa tulisi syödä päivittäin 7,5 g–15 g (natriumia 3 g–6 g)⁵.
• Migreenikirjailija Angela Stanton suosittaa migreenikoille suolaa vuorokaudessa noin 7,5 g–12,5 g (natriumia 3 g–5 g). Hän painottaa lisäksi tasapainotusta kaliumin kanssa niin, että K:Na-suhde on 2:1,5–1:1, jolloin kaliumin määrän olisi hyvä olla noin 3 g–6 g, natriumin määrästä ja tähdättävästä suhteesta riippuen. Myös WHO huomioi verenpaineeseen liittyvässä suosituksessaan kaliumin, jonka päivittäinen saanti ei saisi alittaa 3,5 grammaa⁸.

Suomalaiset saavat eniten suolaa prosessoidusta lihasta (makkarat, nakit, leikkeleet) sekä viljavalmisteista, erityisesti leivästä. Lisäksi erilaiset mausteseokset ja -kastikkeet (soijakastike, sinappi, ketsuppi) sisältävät paljon suolaa, samoin esimerkiksi suolapähkinät, popcornit, sipsit, sillit, juustot ja suolaan säilötyt kasvikset, kuten oliivit ja suolakurkut.⁶ Finelin tietokanta sekä ruokapäiväkirja ovat oivia apuvälineitä selvittämään oman natriumin (ja kaliumin) saannin nykytilaa. Kannattaa myös muistaa, että kaikkia elektrolyyttejä (ml. natrium) poistuu kehosta mm. hikoillessa sekä alkoholin nauttimisen ja sokeripitoisten ruokien jälkeen². Itse tähtään nykyään omassa migreenin hoidossani noin kahteen teelusikkaan suolaa päivässä, mutta jos urheilen, saunon tai syön sokeria, nostan määrää hieman, omaa olotilaani kuunnelle.

Lähteet:

¹ Alexander Mauskop. 2021. The end of migraines – 150 ways to stop your pain. New York Headache Center. ISBN: 978-7362868-0-7.

² Angela A. Stanton. 2017. Fighting the migraine epidemic: Complete guide how to treat & prevent migraines without medications. CreateSpace Independent Publishing Platfrom. ISBN-13: 9781546976370.

³ Janice M. Pogoda, Noah B. Gross, Xianghong Arakaki, Alfred N. Fonteh, Robert P. Cowan, Michael G. Harrington. 2016. Severe Headache or Migraine History Is Inversely Correlated With Dietary Sodium Intake: NHANES 1999–2004. Headache. Saatavissa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4836999/

⁴ Markku Nissilä. 26.8.2017. Onko päänsärkysi sittenkin migreeniä? Neurologi vastaa yleisiin kysymyksiin päänsärystä. Haastattelu. Saatavissa: https://www.is.fi/terveys/art-2000005340251.html. Viitattu: 2.9.2021.

⁵ James DiNicolantonio. 2017. The Salt Fix. Piatkus. ISBN: 978-0-349-41738-7.

⁶ Ruokavirasto. Suola ja sokeri. Internet-sivusto. Saatavissa: https://www.ruokavirasto.fi/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/ravintoaineet/suola-ja-sokeri/. Viitattu: 2.9.2021.

⁷ D A Campbell, K M Hay, E M Tonks. 1951. An investigation of the salt and water balance in migraine. Br Med J. Saatavissa: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/14879122/

⁸ WHO. 29.4.2021. Salt reduction. Saatavissa: https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/salt-reduction. Viitattu: 2.9.2021.