Eteeriset öljyt migreenikivun lievittämisessä

Eteeriset öljyt migreenikivun lievittämisessä ovat minulle hieman uudempi tuttavuus, sillä koen jotain ristiriitaa siinä, että voimakas haju helpottaa migreeniä. Useita eteerisiä öljyjä on kuitenkin tutkittu migreenikivun lievittäjänä ja moni tuttuni on kertonut saaneensa niistä apua – minäkin sain, kun lopulta uskalsin kokeilla. Minua öljyjen hengittely auttoi hieman lievittämään kipua, mutta koin ettei se varsinaisesti vaikuttanut taustalla olevaan kohtaukseen, sillä kipu palautui, kun lopetin öljyn hengittelyn. Minusta ne sopivatkin parhaiten lievään kipuun tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi kohtauslääkkeiden vaikutuksen odottelun ajaksi.

Migreeniin sopivat öljyt

Eteeriset öljyt ovat eri kasveista saatavia, voimakastuoksuisia öljyjä, joita on käytetty vuosituhansien ajan sekä hoitokeinoina että hajusteina. Valmistamiseen käytetään kaikkia kasvin osia ja aidot eteeriset öljyt ovat täysin luonnontuotteita.1 Migreenikivun lievittämisessä on tutkittu ja saatu kipua helpottavia vaikutuksia ainakin kymmenen eri eteerisen öljyn osalta2. Minä onnistuin löytämään tutkimustuloksia seuraaville öljyille:

  • Laventeliöljy: vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa laventeliöljyryhmän migreenikivun voimakkuus alentui merkittävästi plaseboryhmään verrattuna. Tutkimuksessa laventeliöljyä hengitettiin 15 minuutin ajan.3
  • Piparminttuöljy: vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa laimennettua piparminttuöljyä (4 %) suihkutettiin tutkittavien, migreenikohtauksesta sillä hetkellä kärsivien, henkilöiden nenään. Henkilöitä pyydettiin kirjaamaan oireensa ylös 5 ja 15 minuutin kuluttua suihkeesta ja he saivat toisen annoksen 15 minuutin jälkeen, jos heillä vielä oli oireita. Lisäksi potilaita seurattiin kaksi kuukautta hoitokerran jälkeen. Plaseboryhmään verrattuna piparminttua saaneen ryhmän migreenikohtausten voimakkuus ja frekvenssi pienentyivät merkittävästi.4
  • Kamomillaöljy: vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan kamomillaöljystä tehtyä geeliä käyttäneen ryhmän migreenikohtauksen kipu, pahoinvointi, oksentelu sekä ääni- ja valoherkkyys vähenivät merkittävästi 30 minuutin kuluessa plaseboryhmään verrattuna.5 Toisessa tieteellisessä julkaisussa on esitetty teorioita sille, miksi kamomilla helpottaa migreenikohtauksia. Vaikutuksen epäillään liittyvän mm. kamomillan kykyyn sitoa typpioksideja ja alentaa kehon tulehdustiloja.6
  • Basilikaöljy: vuonna 2020 julkaistussa tutkimuksessa osallistujat käyttivät basilikaöljyä paikallisesti 8 tunnin välein 3 kuukauden ajan. Tutkimustulosten mukaan migreenikohtausten voimakkuus ja määrä vähentyivät vähitellen kolmen kuukauden edetessä basilikaöljyä käyttäneessä ryhmässä plaseboryhmään verrattuna.7

Healthline-sivustolla, joka on kertomansa mukaan lääketieteen ammattilaisten ylläpitämä sivusto, on tunnistettu myös rosmariini ja eukalyptus mahdollisina migreenikivun lievittäjinä. Rosmariinin on löydetty helpottavan vieroitusoireita ja eukalyptuksen rentouttavan lihaksia.8 Rosmariinista saattaisi siis tämän perusteella olla apua erityisesti lääkepäänsärkymigreeniin.

Miten käyttää eteerisiä öljyä migreeniin?

Eteerisiä öljyjä voi käyttää monella tapaa. Yllä mainituissa tutkimuksissa öljyjä on hengitetty, otettu nenäsuihkeena sekä hierottu iholle öljynä. Healthline-sivusto suosittelee migreenikohtauksessa öljyjä käytettäväksi juurikin iholla, johonkin muuhun öljyyn, kuten kookosöljyyn, sotkettuna. Tätä seosta voi levittää esimerkiksi ohimoille. Itse olen myös kokeillut ihan vain nuuhkia öljyä pullon suusta. Hengittämistä varten on myös olemassa diffuusereita ja tuoksulyhtyjä, jotka levittävät tuoksua ympärilleen.

Jos haluat kokeilla eteerisiä öljyjä, suositan vahvasti hankkimaan ne luontaistuotekaupasta. Omani ovat Puhdas+-merkkisiä, mutta varmasti muutkin merkit ovat hyviä. Sen sijaan verkostomarkkinoinnin kautta myytävien öljyjen osalta suositan vahvasti tekemään ainakin hintavertailua, varomaan sitoutumista kestotilauksiin ja tarkistamaan, ettei yrityksen toimintamalli ole pyramidihuijaus.

Ovatko eteeriset öljyt sinulle tuttuja ja oletko saanut niistä helpotusta migreeniin? Oma kokemukseni on, että öljyistä saa lievitystä kipuun, mutta itse kohtaukseen ne eivät auta vaan kipu kyllä palautuu, kun öljyn vaikutus lakkaa. Öljyistä saa kuitenkin hyvin apua mielestäni lievään kipuun tai odottaessa lääkkeiden vaikutuksen alkamista.

Lähteet:

1 Puhdas+. 2021. Tervetuloa Puhdas+ eteeristen öljyjen maailmaan. Saatavissa: https://www.puhdasplus.fi/puhdas-eteeriset-oljyt/ . Viitattu: 13.8.2021.

2 Ruifang Yuan, Dingkun Zhang, Jinhui Yang, Zhenfeng Wu, Chuanhong Luo, Li Han, Fangli Yang, Junzhi Lin, Ming Yang. 2021. Review of aromatherapy essential oils and their mechanism of action against migraines. Ethnopharmacol. Saatavissa: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32877718/

3 Payam Sasannejad, Morteza Saeedi, Ali Shoeibi, Ali Gorji, Maryam Abbasi, Mohsen Foroughipour. 2012. Lavender essential oil in the treatment of migraine headache: a placebo-controlled clinical trial. Eur Neurol. Saatavissa: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22517298/

4 Mahmood Rafieian-Kopaei, Ali Hasanpour-Dehkordi, Zahra Lorigooini, Fatemeh Deris, Kamal Solati, Faezeh Mahdiyeh. 2019. Comparing the Effect of Intranasal Lidocaine 4% with Pep-permint Essential Oil Drop 1.5% on Migraine Attacks: A Double-Blind Clinical Trial. Int J Prev Med. Saatavissa: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31404204/

5 Arman Zargaran, Afshin Borhani-Haghighi, Mohammad Salehi-Marzijarani, Pouya Faridi, Saeid Daneshamouz, Amir Azadi, Hossein Sadeghpour, Amirhossein Sakhteman, Abdolali Mohagheghza-deh. 2018. Evaluation of the effect of topical chamomile (Matricaria chamomilla L.) oleogel as pain relief in migraine without aura: a randomized, double-blind, placebo-controlled, crossover study. Neurol Sci. Saatavissa: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29808331/

6 Arman Zargaran , Afshin Borhani-Haghighi, Pouya Faridi, Saeid Daneshamouz, Gholamreza Kor-dafshari, Abdolali Mohagheghzadeh. 2014. Potential effect and mechanism of action of topical chamomile (Matricaria chammomila L.) oil on migraine headache: A medical hypothesis. Med Hypotheses. Saatavissa: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/25238714/

7 Mahdieh Ahmadifard , Sajad Yarahmadi, Arash Ardalan, Farzad Ebrahimzadeh, Parviz Bahrami, Elham Sheikhi. 2020. The Efficacy of Topical Basil Essential Oil on Relieving Mi-graine Headaches: A Randomized Triple-Blind Study. Complement Med Res. Saatavissa: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32155616/

8 Ana Gotte. 3.4.2020. Essential Oils for Headaches and Migraine. Healthline. Saatavissa: https://www.healthline.com/health/essential-oils-for-headaches

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *